Klisee ”Mielekäs tekeminen”

Ville

Takanani on 13 vuoden ura mielenterveyspotilaana, joka sisältää kokemuksia lastensuojelusta psykiatriseen osastohoitoon, ja kaikkea siltä väliltä. Kirjoitan asioista omasta näkökulmastani juuri sellaisina kuin ne itse näen.

Hautasin aikoinaan itseni mielenterveyskuntoutujan roolin alle. Olin potilas, enkä minä itse. Opin tuohon rooliin totuttuani yläasteaikana muiden sanelemaan identiteettini. Ensin olin häirikkö, siitä muutuin potilaaksi. Ennen näitä olin kiltti koulupoika, ”hikke”.

Monesti kuulee käytettävän ilmaisua ”mielekäs tekeminen”, kun puhutaan vaikkapa mielenterveyskuntoutujista. Tämä on ehkä kuluneimpia kliseitä aiheeseen liittyen. Olen kuitenkin huomannut, ettei sitä ole ihan turhaan käytetty.

Usein tämä mielekäs tekeminen kuitenkin toteutuu (ainakin) mielenterveyskuntoutujien kanssa mahdollisimman yksinkertaisena robottimaisena työnä. Pyritään kuormituksen minimoimiseen. Esimerkkeinä roskien keruu, sarjatyönä tehtävät hommat, kiinteistöhuolto jne. Itselleni nämä eivät ole olleet hyviä vaihtoehtoja.

Näitä työtoimintoja tulisi keskittää enemmänkin sopivaan, ja oikeanlaiseen kuormitukseen, kuin kuorman minimoimiseen. Pienellä panostuksella oikeanlaisen kuormituksen löytämiseen voisi säästää paljon – niin rahaa, työtunteja, kuin asiakkaan kärsimystä. Itselleni tuo kuorman minimointi oli ehkä haitallistakin. Sopivalla kuormituksella voidaan luoda paremmin merkityksellisyyden tunnetta, joka monesti edistää kuntoutumista paremmin kuin mikään muu.

Joskus kävin tekemässä puutöitä kuntouttavana työtoimintana. Se oli sarjatyötä. En pitänyt siitä, eikä vaihtoehtoja ei annettu puutteellisten resurssien vuoksi. Kun turhauduin lisää, lopetin siellä käymisen. Ajattelin tuolloin ”Ei musta ollut edes tähän.”

Mitä olisin kaivannut? Ajatustöitä noiden robottihommien sijaan. En ole muutenkaan hyvä tekemään käsilläni, mutta pääni toimii kyllä. Minulle annettiin itselleni epäsopivia tehtäviä.

Myöhemmin löysin kokemusasiantuntijakoulutuksen. Hain sinne, ja pääsin sisään. Kävin koulutuksen kunnialla loppuun saakka. Sen jälkeen tein jonkin verran työkeikkoja kokemusasiantuntijana. Vajaan puolen vuoden kuluttua pääsin työkokeiluun. Siellä olin viisi päivää viikossa, kuusi tuntia päivässä. Se sujui ongelmitta. Koin sen mielekkääksi, ja tarpeitani vastaavaksi.

En aliarvioi ketään, mutta tosiasia kuitenkin on, että toisille sopii paremmin ruumiillinen työ, ja monet kokevat sen mielekkäänä. Toinen puoli taas pitää ajatustyöstä. Ajatustöitä kuntouttavana työtoimintana, tai työkokeiluna järjestetään ainakin toistaiseksi liian vähän. Monet näistä olemassa olevista keskittyvät media-alaan. Ehkä sinne voisi kehitellä jotain muutakin? Monille taas on tärkeää tehdä työtä ihmisten kanssa, johon ei ole juuri työpajoja olemassa. Kahvion kassaa en tähän laske.

Olin noin 13 vuotta tuuliajolla, vailla suuntaa. Koin, ettei minusta ole mihinkään, kun edes yksinkertaiset työtehtävät eivät suju. Ne vain olivat minulle vääränlaisia tehtäviä. Nyt olen löytänyt elämälleni suunnan, ja kuljen askel kerrallaan eteenpäin. Minulla ei ole muuta tavoitetta, kuin edetä urallani niin pitkälle, kuin kykenen. Nyt olen löytänyt sitä itselleni mielekästä tekemistä.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *